资讯

Palo on hyvin sujuneella kaudella napannut haltuunsa lisäksi 10 metrin ilmakiväärin ja asentokisan Suomen ennätykset. Miesten ...
Jos sinulle soitetaan epäilyttävä puhelu, älä pyydä soittajaa yhdistämään sinua vaikkapa pankin asiakaspalveluun. Katkaise ...
Keskusta ei vastannut Ylen kyselyyn, mutta kansanedustaja ja suuren valiokunnan jäsen Jouni Ovaska (kesk) viittaa maanantaina ...
Naisten Superpesis on yksi Pohjoismaiden seuratuimmista urheilusarjoista. Pelaajat tekevät pelin, mutta taustalla on myös iso ...
Ihmisoikeusjärjestö B'Tselem ja Physicians for Human Rights -järjestön Israelin haara kehottavat sekä israelilaisia että ...
IS EXTRA | Vilma on ollut miehensä kanssa yhdessä kymmenen vuotta. Viime aikoina hän on alkanut pohtia eroa. Jo suhteen ...
Kuntien ja kaupunkien rannoilla työskenteleville pelastajille maksetaan kunta-alan työehtosopimuksen mukaan. Helsingin ...
Uuden kauppasopimuksen myötä tuontitullien prosentti puolittui Trumpin alkuperäisestä uhkauksesta. EU:n ja Yhdysvaltain uusi ...
– Teos on ajattelun kirkkaudessa täysin poikkeuksellinen, niin kotimaisen runouden kuin maailmankirjallisuuden lokerikoissa.
Trumpin mukaan Yhdysvaltain ruokakeskukset Gazassa olisivat ihmisille avoimia eikä niiden ympärillä olisi aitoja.
Laihdutuslääkkeiden kysyntä on karkaamassa käsistä Britanniassa. Britannialaiset apteekkarit kertovat Guardianille, ettei ...
Yhdysvalloissa on käynnissä puutuotteisiin kohdistuva tutkinta, jossa maa selvittää, ovatko ne uhka kansalliselle ...